sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Ihana, kamala rakennusprojekti

Erilaisia rakennusblogeja lukiessa voi saada helposti sen käsityksen, että rakentaminen on pelkkää juhlaa - mahtavia suunnitelmia, sisustuslehtiä ja vaaleanpunaista unelmaa. Pariskunnat rakentavat hymyissä suin tulevaa kotia vailla huolen häivää. Ei pidä paikkaansa. Voin kertoa.

Ensinnäkin suunnittelu. Jo aika ennen varsinaisen rakentamisen käynnistymistä on todella stressaavaa. Ei ole kovin mukavaa kun taloasiat pyörivät päässä 24/7. Taukoamatta. Millainen talo? Millainen pohjaratkaisu? Kuinka monta kerrosta? Huonemäärä? Neliöt? Huonesijoittelu? Materiaalit? Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Toisena raha-asiat. Talon rakentaminen maksaa. Paljon. Eri talofirmojen kilpailuttaminen ja tarjousten vertailu on hermoja raastavaa puuhaa. Eikä pankkien lainatarjousten kanssa pähkäily ole yhtään sen mukavampaa. Tällä hetkellä asumme vuokralla, joten onhan se tietysti järkevämpää alkaa maksaa omaa kotia. Ja maksaa sitä todella saakin, monta monta vuotta.

Niin ja ne hermot. Tai oikeastaan voisin kysyä, mitkä hermot? Mä olen nimittäin tempperamenttinen hermoheikko ja Martti taas on rauhallisuuden ja maltillisuuden perikuva. Onneksi. Mun hermojärjestelmästä ei koskaan tiedä, milloin se sanoo poks! Ja kyllähän se on poksahdellutkin jo monta kertaa. 😆 Rakentaminen nyt vaan rasittaa hermoja ja mieltä. Mä voisin kyllä pikakelata rakennusvaiheen yli siihen kohtaan kun koti on valmis. Tai edes melkein valmis.

Vapaa-aikaa unohtamatta! Tai itseasiassa, saa sen kyllä unohtaa jos rakentaminen on käynnissä. Sitä ei nimittäin enää ole. Meillä tehdään vasta maanrakennustöitä ja Martti viettää jo nyt kaikki vapaat viikonloput tontilla.

No entäs parisuhde sitten? Kuten edellä mainittu, rakentaminen vie valtavasti aikaa. Se on raskasta henkisesti ja fyysesti. Ei toisaalta ole ihme, että monelle rakennusprojekti koituu parisuhteen kohtaloksi. Varsinkin jos rakennusprojektista on ollut ruusunpunaiset odotukset. Rakennusprojektiin pitää yrittää suhtautua niin, että se nyt vain vie aikansa. Ja se aika on pois jostakin muusta. Päämääränä on kuitenkin oma koti, jonka eteen pitää tehdä töitä nyt. Lopussa odotus palkitaan - oma uusi koti on vihdoin valmis. Ja aikahan kultaa muistot eikö vain? Kultaahan?

Millaisia muistoja teillä on rakentamisen ajoista? 😊

2 kommenttia:

  1. Ensi kertaa blogissasi vierailulla. Hyvin kirjoitettu juttu. Me rakennettiin ensimmäinen talo niin että mies teki sen iltaisin ja lauantaisin, minä autoin silloin kun pystyin. Silloin oli kireällä hermot ja kaikki muukin ja sunnuntait meni lähinnä riitelyksi väsymyksen vuoksi. Silloin oltiin sitä mieltä ettei ikinä enää rakenneta. Mutta se talonpaikka ei ollut mieluinen, niin löydettiin uusi mahtava paikka ja alkukesästä ruvettiin rakentaan massiivihirsitaloa. Mies oli liki 4 kk "lomalla" omaa taloa rakentamassa. Nyt ollaan kyllä ihan eri fiiliksillä rakentamassa kun on noin "huono" kokemus edellisestä talosta 😀 nyt tämän voi sanoa olevan jopa nautinto vaikka mahtuuhan niitäkin päiviä mukaan millon mieli on maassa ja harmittaa koko raksahomma. Mutta uskon että oma koti on kaiken vaivan arvoinen ja ehkä se aikakin sitten kultaa nii tä muistoja ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Huikeeta saada ensimmäinen kommentti - kiitos siitä. ☺ Mielenkiintoista kuulla toisten kokemuksia rakennusprojekteista. Vertaistukea! �� Varmasti myös toisella kerralla rakentamaan ryhtyessä on oppinut paljon ensimmäsestä kerrasta ja osaa ehkä suhtautua asioihin eri tavalla. Täytyykin käydä lukasemassa sunkin blogia. ☺��

      Poista